Duncan Renier

Nimi: Duncan Renier
Rotu: Ihminen
Ikä: 32 vuotta
Sukupuoli: ♂

Ulkonäkö: Duncan on normaalikroppainen, ehkä hivenen enemmän hintelä kuin lihaksikas mies resuisella parralla ja ylipitkiksi kasvaneilla hiuksilla jotka usein roikkuvat miehen harmailla silmillä niin että raivokkaasti niitä sukiva Duncan on huvittavakin näky. Hän pukeutuu maanläheisesti ja melko pröystäilemättömästi nahkaisiin housuihin, matkassa rispaantuneisiin nahkasaappaisiin sekä yleensä jonkinmoiseen liiviin tai puoliturkikseen. Nahkasaappaansa vasemmassa varressa hän pitää pientä puukkoa sekä käsiä koristaa usein nahkaiset kynsikkäät. Mies näyttää melkoisen resupekalta useimpien silmiin sillä hän ei piittaa juurikaan peiliin katsomisesta ja itsensä puunaamisesta sekä yleellisistä vaatetuksista. Ne eivät vain sovi hänen ajatusmaailmaansa. Kulkiessaan kaduilla hän yleensä polttelee piippua tai lohikäärmeenruohosätkää josta lähtee nenään pistävän pippurin tuoksu - osat voisivat jopa sanoa hajuksi.

Taidot: Taidoiksi Duncanilla voisi laskea sen että hän on erittäin sosiaalinen persoona - osaa asia ihastuttaa ja osaa vihastuttaa. Kortilla on molemmat puolensa. Hän osaa puhua useimmiten puhua itsensä ongelmista pois jos niitä ilmenee jonka vuoksi miestä pidetään hieman luihuna ja lieronakin joissakin piireissä. Hän osaa myös monen vuoden kokemuksella purjehtia sekä ohjata laivaa moiteetta sekä on yleensäkin taitava käsistään. Hän on myös varkaana melkoisen taitava, huomaamaton sekä välkky.
Luonne: Duncan on humoristinen mies jolta ei vitsien laukominen sekä härskit jutut lopu kovinkaan lyhyeen. Synkän menneisyytensä hän piilottaa erityisen hyvin jonkinlaisen kuoren alle sillä miehestä päällepäin ei uskoisi aivan koko tarinansa menevän juuri niin kun mies harvoille ja valituille on paljastanut. Äidistään hän inhoaa puhua vaikka rakastaakin naisia yli kaiken. Naistenmiehenäkin tunnettu Duncan osaa hurmaamisen taidon jos vain haluaa. Minkä nuorena on aloittanut - sen vanhempana taitaa - sanotaan. Hän on myös lojaali niille harvoille joihin luottaa - antaisi vaikka oman hengensä pelastaakseen ystävänsä. Lyhytpinnainen mies on edelleen vaikka jokseenkin enemmän tasapainossa nykypäivänä kuin esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten.

Tausta: Duncan on syntynyt Tregaronin läheisyydessä olevassa satamakylässä joka ei ollut järin häävi paikka asua. Suhteellisen pientä kylää nimittäin runteli tämän tästä rajut epidemiat sekä huhut vampyyreista levisivät entistä enemmän kaikkien tietoisuuteen. Lama ja köyhyys olivat käsin kosketeltavissa monta pitkää vuotta. Hän eli lapsuutensa ilman isän roolimallia, pahasti alkoholisoituneen äitinsä kanssa. Duncan menetti isänsä Suuressa Sodassa ollessaan noin neljän kesän ikäinen. Äiti antoi enemmän rakkautta viinapullolle kuin omalle pojalleen jonka vuoksi Duncanista tuli hulttio jo hyvin varhaisessa iässä - hän teki tihutöitä, karkaili ja varasti. Satunnaiset lempeäsydämmiset tädit antoivat hänelle ruokaa sekä kylpyvettä. Äidin välinpitämättömyys pojastaan teki hänestä vuosien kuluessa varkaan ja nuori kloppi käytännössä eli kaduilla, kähvelsi, söi mitä ikinä löysikään, paneskeli ja joi pahaaoloaan pois niinkuin se olisi jotenkin asioita yhtään selkeyttänyt saatika auttanut. Katto hänellä oli päänsä päällä vain silloin kun hän sai varastettua äidilleen rommipullon tai pari. Silloinkin rauha talossa kesti vain silmänräpäyksen ja seuraavana hetkenä Duncan sai kuulla miten hänen äitinsä katuu lapsensa syntymistä ja millainen riesa hän oikestaan onkaan. Vihaa ja pahaa oloaan purkaakseen Duncan joutui moneen tappeluun - yleensä hänen itsensä aloittamana. Tarve hakata ja satuttaa toisia oli järkyttävän suuri saadakseen vihan tunnetta pois edes hetkeksi sydämmeltään. Hetkeksi aggressiot toki laantuivat mutta seuraavan päivän sarastaessa taakka oli kaksinkertainen kannateltava harteilla. Ollessaan noin yhdeksäntoista kesäinen nuorikko värvättiin laivastoon kiertämään Purppuramerta piraattien kanssa. Nuo vuodet tekivät Duncanista hieman vähemmän kiivaamman miehen, hän jätti menneisyyttä taakseen, sai rahaa hyvästä työstä sekä jakoi mahtavat aarteet suuresta osasta ryöväämistä laivoista. Piraattimiehet olivat hänen perheensä noin kymmenisen vuotta. He käytännössä elivät merellä aikaisesta keväästä aina loppusyksyyn, talvisin he majottautuivat satunnaisiin reitiltä löytyviin satamakaupunkeihin. Härskin huumorinsa sekä kärkkään kielenkäytön Duncan on melko varmasti oppinut merillä ollessaan kanssaolijoilta. Matkallaan Duncan piti mielensä rentona myös polttelemalla kukkaa sekä myöhemmin lohikäärmeruohoa josta hän sai ensimaistiaisensa Ambroman niemimaalla. Siitä lähtien mies on myynyt edellä mainittua laittomasti useammassakin kaupungissa ja saanut siitä melkoisen hyvät siivut lompakkoonsa.
Duncan päätyi Tregaroniin kyseisen laivueen mukana sillä kaupunki oli yksi heidän loppumatkallaan olevista lastauspaikoista. Tuleva talvi vie hänet taas maakrapuna olemiseen pakollisesti tällä kertaa oleskelupaikkanaan Tregaron.